Petteri Orpo

Hallitus laiminlyö metsäpolitiikan

(Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 26.10.2022) Suomalaiset ansaitsevat hallituksen, joka kykenee muodostamaan yhtenäiset kannat Euroopan unionissa käsiteltäviin asioihin. Erityisesti kansallisen edun kannalta keskeisissä kysymyksissä hallituksen on kyettävä toimimaan yhtenäisesti ja ennakoivasti. Tällainen kansallisen edun kysymys on itsenäinen metsäpolitiikka ja metsätalouden toimintaedellytysten turvaaminen Suomessa. Valitettavasti Suomen hallitus on ollut tuuliajolla metsäpolitiikassaan jo vuosia. Viimeisimpänä tämä näkyy niin sanotussa […]

Suomen metsäpolitiikan oltava yhtenäistä ja uskottavaa

(Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 24.11.2021) Suomen ja sen hallituksen olisi oltava metsäelinkeinon vahvin puolustaja EU:ssa. Samaa mieltä ovat myös suomalaiset. Metsät ovat Suomen arvokkain uusiutuva luonnonvara. Ne ovat kansallisvarallisuuttamme, joista tulee pitää kiinni. Suomalaiset metsänomistajat osaavat hoitaa metsiään kestävästi ja pitkäjänteisesti niin, että puuston määrä kasvaa vuosittain metsien hakkuita enemmän. Metsät siis kasvavat nopeasti, vaikka hyödynnämme […]

Katse isoon kuvaan EU:ssa

(Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 4.8.2021) Kesälomalla keskityin lepäämiseen kesäkuussa tehdyn pallolaajennuksen jälkeen. Jätin päivän politiikan seuraamisen vähemmälle. Kainuun mökillä sain tarvitsemaani taukoa työstä kiireisen kevään jälkeen. Katsottuani puolitoista kuukautta politiikkaa etäisyyden päästä huomasin, että meidän poliitikkojen kannattaisi ryntäillä vähemmän pienten asioiden ja twitterkohujen perässä, ja katsoa vielä enemmän isoa kuvaa. Pikkuasioista riitely ei vie meitä eteenpäin. […]

Suomen kannattaa maksaa päätösvallasta

Euroopan parlamentin kokous

(Julkaistu kolumnina Maaseudun Tulevaisuudessa 21.7.2020). Olen viettänyt kesää mökillä Kainuussa jo pari viikkoa. Mieli on levännyt, kun on päässyt irrottautumaan laitteista ja kokouksista. Vaikka olen ollut korvessa, seurasin EU:n presidenttien ja pääministerien maratonkokousta.  Kokouksessa päätettiin EU:n monivuotisesta budjetista ja koronaelvytyspaketista. Nelipäiväisen kokouksen tuloksia on arvioitu Suomessa perusteellisesti. Mitä neuvotteluista jäi käteen?   EU-maiden talouksien nopea toipuminen […]

Muualla Euroopassa juhannus kuluu kokouksissa

Suomen hallitukselta vaaditaan poliittista johtajuutta, soittokierroksia ja vähän tuuriakin. Vietin juhannusta perheen ja sukulaisten kanssa Satakunnassa. Saunoimme, uimme ja laitoimme ruokaa. Viikonlopun suosikkiruoka oli “isän rantakala”, johon laitettiin kilo muikkuja, kilo voita ja kourallinen suolaa. Yksinkertainen ruoka on parasta! Juhannus on suomalaisessa kulttuurissa lähes yhtä tärkeä juhla kuin joulu. Juhannuksen viettoon varaudutaan ja valmistaudutaan, ja sitä […]

Vatikaanissa paavia tapaamassa

(Julkaistu vieraskolumnina Maaseudun Tulevaisuudessa 29.5). Suomalaiset äänestivät jälleen kokoomuksen Suomen suurimmaksi puolueeksi eurovaaleissa. Kiitos kaikille Kokoomuksen ehdokkaita äänestäneille! Lupaamme tehdä hartiavoimin työtä sen puolesta, että yhteisillä eurooppalaisilla foorumeilla tehdään parhaita ratkaisuja Suomen ja koko Euroopan kannalta. Yhteisiä haasteita, kuten ilmastonmuutos, maahanmuutto, turvallisuus ja demokratian turvaaminen, voimme ratkoa vain yhteisillä päätöksillä. Suurten yhteisten haasteiden lisäksi EU […]

Petteri Orpo: Maaseudun menestys on koko Suomen menestystä

Suomi tarvitsee kestävää maa- ja metsätaloutta: puhdasta, terveellistä suomalaista ruokaa sekä luonnoltaan monimuotoisia ja hyvin hoidettuja metsiä. Maaseudulla on hienoja menestymisen mahdollisuuksia. Siellä on tilaa tehdä ja rohkeutta yrittää. Maaseudulla työtä tehdään sisulla ja sydämellä. Toimiessani aiemmin maa- ja metsätalousministerinä opin konkreettisesti, miten suurta vastuuta päättäjien pitää kantaa maaseudusta, sen ihmisistä ja elinkeinoista. ***Kokoomuksen maaseutuvaltuuskunta […]

Petteri Orpo: EU:n jäsenyys on Suomen etu

Mitä yhtenäisempi ja vahvempi EU on, sitä parempi Suomelle. Valtiovarainministerien euroryhmä kokoontui tällä viikolla Bukarestissa, EU-puheenjohtajamaa Romanian pääkaupungissa. Kotimatkalla sieltä jäin pohtimaan Suomen pian alkavaa puheenjohtajuuskautta. On tärkeää sanoa selkeästi ääneen, että Euroopan unionin jäsenyys on Suomen etu. Mitä yhtenäisempi ja vahvempi EU on, sitä parempi Suomelle. Euroopan kehitys vaikuttaa suoraan suomalaisten asuntolainoihin, työpaikkoihin ja […]

Petteri Orpo: Kokoomus esittää Fideszin erottamista EPP:stä

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on lähettänyt Euroopan kansanpuolueen puheenjohtajalle kirjeen, jossa hän esittää unkarilaisen Fideszin erottamista Euroopan kansanpuolueesta. Euroopan kansanpuolue on Euroopan johtava poliittinen puolue ja eurooppalaisen integraation puolesta puhuja. EPP:n perusarvoja ovat jakamaton ihmisarvo, vapaus ja vastuu, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, totuus, solidaarisuus ja läheisyysperiaate. Ilman vahvaa kansalaisyhteiskuntaa tai vahvempaa Euroopan unionia, EPP:n perusarvot eivät […]

Petteri Orpo: Kokoomus proposes to exclude Fidesz from the EPP

Mr. Petteri Orpo, Leader of Kansallinen Kokoomus – the National Coalition Party in Finland, has sent a letter to the President of European People’s Party proposing to exclude Fidesz – the Hungarian Civic Alliance from the European People’s Party. EPP is the leading political force in Europe striving for European integration. EPP’s common core values […]