(Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 24.11.2021)
Suomen ja sen hallituksen olisi oltava metsäelinkeinon vahvin puolustaja EU:ssa. Samaa mieltä ovat myös suomalaiset.
Metsät ovat Suomen arvokkain uusiutuva luonnonvara. Ne ovat kansallisvarallisuuttamme, joista tulee pitää kiinni. Suomalaiset metsänomistajat osaavat hoitaa metsiään kestävästi ja pitkäjänteisesti niin, että puuston määrä kasvaa vuosittain metsien hakkuita enemmän.
Metsät siis kasvavat nopeasti, vaikka hyödynnämme niitä. Samalla maailmanluokan metsäteollisuutemme takoo hyvinvointia ja tuottaa ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjuntaan. Tämä on kestävää metsätaloutta.
Näitä faktoja vasten peilaten hallituksen päättämättömyys, ristiriitaisuus ja jopa sekavuus metsäpoliittisessa päätöksenteossa näyttää erittäin huolestuttavalta. Euroopan unionin ilmastoaloitteet ovat nostaneet metsäpolitiikan kuluvan vuoden aikana kotimaisen keskustelun polttopisteeseen.
Metsiin kohdistuu yhä enemmän lainsäädäntöpainetta niin hiilinielujen, bioenergian kuin luonnon monimuotoisuudenkin osalta. Tällaisessa tilanteessa Suomen hallituksen tulisi olla terässä puolustamassa suomalaista metsäelinkeinoa. Valitettavasti yhtenäinen viesti on vain kaukainen haave.
Viimeisimpänä kohelluksena näkyy nyt päätettävänä oleva EU:n kestävän rahoituksen luokittelu eli taksonomia. Toteutuessaan taksonomia voisi asettaa kotimaisille metsänomistajille ja metsätiloille raskaita byrokraattisia velvoitteita, jotta nämä pystyisivät todistamaan rahoituslaitoksille metsien hoitamistapojen olevan ympäristön kannalta kestäviä.
Mikäli kotimainen metsäelinkeino todettaisiin näissä lapputalkoissa ei-kestäväksi, vaikeutuisi sen rahoituksen saanti merkittävästi. Tällä taas olisi negatiivisia vaikutuksia esimerkiksi investoinneille ja teollisuuden puunhankinnalle.
Uudistuksen perimmäinen tavoite on sinänsä oikea: ohjata finanssimaailman rahavirtoja ilmastolle ja ympäristölle haitallisista kohteista, kuten kivihiilestä, kestäviin investointeihin. Mönkään on kuitenkin menty sääntelyn liiallisessa yksityiskohtaisuudessa ja tulkinnanvaraisuudessa. Nyt tulisikin palata suunnittelupöydän ääreen.
Hallituksen kannan sekavuus lienee noteerattu Brysselissä asti. Suomalaisilta edunvalvojilta ja ministereiltä saatetaankin neuvottelupöydissä kysyä, että ”kumpaa kantaa edustat? Teillä Suomessa kun on useita.”
On selvää, että Suomen metsiä ei näin puolusteta riittävän tehokkaasti. Kirsikkana kakun päälle samalla kun asiasta vastaava EU-komissaari vieraili Suomessa, seisoi hallitus seinäruusuna vieressä pystymättä muodostamaan kantaansa.
Suomen ja sen hallituksen olisi oltava metsäelinkeinon vahvin puolustaja EU:ssa. Samaa mieltä ovat myös suomalaiset: Taloustutkimuksen elokuisen kyselyn mukaan yli kaksi kolmasosaa suomalaisista oli sitä mieltä, että hallituksen tehtävä on puolustaa metsäelinkeinoa. Kukaan muu ei tätä työtä puolestamme tee, ellemme me itse.
Liittolaisia on haettava laajalla rintamalla eri puolilta Eurooppaa, sillä suomalaiselle metsänhoito-osaamiselle on varmasti kysyntää metsäpalojen ja erilaisten metsätuholaisten vallatessa alaa Etelä- ja Keski-Euroopassa.
Nyt ei ole aika sisäiselle köydenvedolle siitä, mikä Suomen linjan pitäisi olla. Kokoomus haluaa, että metsäelinkeinon kasvuedellytykset Suomessa turvataan niin kotimaisessa politiikassa kuin elintärkeissä EU-neuvotteluissa. Tämä tapahtuu tekemällä kannustavaa vero- ja työvoimapolitiikkaa, panostamalla tutkimukseen, innovaatioihin ja infrastruktuuriin sekä ajamalla yhteisessä rintamassa oikeanlaista linjaa EU:n suuntaan.
Parhaimmillaan metsäteollisuus pystyy tuottamaan korkean jalostusarvon tuotteita fossiilisten raaka-aineiden korvaamiseksi useilla toimialoilla kemianteollisuudesta rakennusteollisuuteen. Emme saa näivettää Suomen nykyisyyden ja tulevaisuuden syömähammasta. Epäselvyyden ja riitaisuuden sijaan tämän tulisi olla myös hallituksen pääviesti.
Kirjoittaja on kokoomuksen puheenjohtaja ja kansanedustaja.
Hallituksen kannan sekavuus lienee noteerattu Brysselissä asti.