Puheenvuoro Suuri Veropäivä -tilaisuudessa 27.9.
Muutokset puhuttaessa Arvoisat veropäivien osanottajat, hyvä yleisö, Minulla on kunnia tuoda hallituksen terveiset teille veropäivien osanottajille varsin toisenlaisessa talouden tilanteessa …
Sinä varsinaissuomalainen ansaitset kokeneen edunvalvojan eduskuntaan. Olen tähän tehtävään käytettävissä. Näillä sivuillani voit lukea lisää!
Olen 53-vuotias turkulainen. Perheeseen kuuluu vaimo, kaksi nuorta ja kaksi koiraa. Vaimoni Niinan kanssa olemme kovia urheilemaan – kaikki mihin sisältyy pitkä matka jalan tai suksin sopii meille. Oman pistokseni yhteisten asioiden hoitoon sain Turun Yliopiston kautta opiskelijapolitiikasta.
Kevään eduskuntavaaleissa haen vahvaa valtakirjaa viidennelle kaudelle. Haluan kantaa vastuuta isänmaasta ja huolehtia, että Suomi saadaan oikealle raiteelle. Nyt on oikea aika palata politiikan perusasioihin – kasvua talouteen, lujuutta turvallisuuteen ja toivoa tulevaisuuteen!
Yli 25 vuoden kokemus yhteisten asioiden hoitamisesta Turussa, Varsinais-Suomessa ja valtakunnan tasolla.
Maa- ja metsätalousministeri 2014-2015. Sisäministeri 2015-2016. Valtiovarainministeri 2016-2019.
Kuluvan kevään aikana määritellään Suomen suunta seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Jos olet sitä mieltä, että jättiläismäinen velkaantuminen, keskushallinnon roolin lisääminen ja rauhattomuuden yleistyminen ei ole oikea suunta Suomelle, äänestä muutosta.
Suomi tarvitsee kauniiden korulauseiden sijaan tekoja hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi. Haluamme laittaa Suomen talouden kuntoon, koska vahva talous on hyvinvoinnin perusedellytys. Nyt on oikea aika kääriä hihat ja ryhtyä hommiin.
Tervetuloa talkoisiin, sillä Suomi on meidän yhteinen asia!
Kansanedustaja & Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja
oskari.heinonen@eduskunta.fi
elli-nora.heinonen@kokoomus.fi
katri.manninen@kokoomus.fi
tuomas.tikkanen@kokoomus.fi
Pyrimme tiimini kanssa vastaamaan jokaiseen asialliseen yhteydenottoon aikatauluni vain sen salliessa.
Muutokset puhuttaessa Arvoisat veropäivien osanottajat, hyvä yleisö, Minulla on kunnia tuoda hallituksen terveiset teille veropäivien osanottajille varsin toisenlaisessa talouden tilanteessa …
Kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030 hyväksyttiin kaksi vuotta sitten. Ensimmäistä kertaa kaikilla mailla on yhteinen toimintaohjelma, jossa on yhteisiä, konkreettisia tavoitteita …
Kiitos kutsusta tulla puhumaan Paasikivi-seuran jäsenille: on erittäin arvokasta päästä jakamaan näkemyksiä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta tällaiseen seuraan. On meidän kaikkien …
Eduskunnan sivuston tiedot Petteri Orpon kansanedustajana toimimisesta