Petteri Orpo

Nyt on oikea aika

kääriä hihat ja ryhtyä töihin!

Yhdessä me pystymme siihen

Vastuullista ja ennakoitavaa politiikkaa

Petteri Orpo - Vastuullista politiikkaa

Sinä varsinaissuomalainen ansaitset kokeneen edunvalvojan eduskuntaan. Olen tähän tehtävään käytettävissä. Näillä sivuillani voit lukea lisää!

Olen 53-vuotias turkulainen. Perheeseen kuuluu vaimo, kaksi nuorta ja kaksi koiraa. Vaimoni Niinan kanssa olemme kovia urheilemaan – kaikki mihin sisältyy pitkä matka jalan tai suksin sopii meille.  Oman pistokseni yhteisten asioiden hoitoon sain Turun Yliopiston kautta opiskelijapolitiikasta. 

Kevään eduskuntavaaleissa haen vahvaa valtakirjaa viidennelle kaudelle. Haluan kantaa vastuuta isänmaasta ja huolehtia, että Suomi saadaan oikealle raiteelle. Nyt on oikea aika palata politiikan perusasioihin – kasvua talouteen, lujuutta turvallisuuteen  ja toivoa tulevaisuuteen!

Vapaa-ajasta

Minut löytää joko hiihtoladulta, kalastamasta, metsästämästä tai kotikeittiöstä . Ruoanlaitto viikonloppuisin koko perheelle on tapani rentoutua.

Työelämästä

Yli 25 vuoden kokemus yhteisten asioiden hoitamisesta Turussa, Varsinais-Suomessa ja valtakunnan tasolla.

Maa- ja metsätalousministeri 2014-2015. Sisäministeri 2015-2016. Valtiovarainministeri 2016-2019.

Visiosta

Uskon ihmiseen, markkinatalouteen ja teknologiaan. Muutos parempaan ei lähde valtion mahtikäskystä, vaan ihmisten toimeliaisuudesta ja yrittämisestä.
PetteriOrpo_web2

Tervehdys sinulle!

Kuluvan kevään aikana määritellään Suomen suunta seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Jos olet sitä mieltä, että jättiläismäinen velkaantuminen, keskushallinnon roolin lisääminen ja rauhattomuuden yleistyminen ei ole oikea suunta Suomelle, äänestä muutosta.

Suomi tarvitsee kauniiden korulauseiden sijaan tekoja hyvinvointiyhteiskunnan pelastamiseksi. Haluamme laittaa Suomen talouden kuntoon, koska vahva talous on hyvinvoinnin perusedellytys. Nyt on oikea aika kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. 

Tervetuloa talkoisiin, sillä Suomi on meidän yhteinen asia!

Kansanedustaja & Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja

Tiimi

Oskari Heinonen
Eduskunta-avustaja (edustajatoimeen liittyvät asiat)

oskari.heinonen@eduskunta.fi

Elli-Nora Heinonen
Puoluejohd. assistentti (kalenteri-asiat)

elli-nora.heinonen@kokoomus.fi

Katri Manninen
Erityisavustaja (poliittinen sisältö ja viestintä)

katri.manninen@kokoomus.fi

Tuomas Tikkanen
Erityisavustaja (poliittinen sisältö ja viestintä)

tuomas.tikkanen@kokoomus.fi

Twitter

Ota yhteyttä!

Kaikki kommentit ovat tervetulleita

Pyrimme tiimini kanssa vastaamaan jokaiseen asialliseen yhteydenottoon aikatauluni vain sen salliessa.

    Blogi

    Puolueet näyttävät viimein löytävän lähes yksimielisen linjan Nato-jäsenyyteen

    (Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 11.5.2022) Lähes tarkalleen 700 vuotta Pähkinäsaaren rauhan jälkeen Suomen alue on ankkuroitu tukevasti länteen. Me suomalaiset elämme …

    Ruuantuotanto on pelastettava

    (Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 16.3.2022) Totesin Maaseudun Tulevaisuudessa 21.2. maatalouden olevan perimmäisten kysymysten äärellä. Pian meillä ei enää olisi kotimaista tuotantoa …

    Kasvatetaan kotitalouksien ostovoimaa

    (Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 16.2.2022) Yleinen hintataso on noussut kaikkialla maailmassa nopeasti. Yhdysvalloissa kuluttajahinnat nousivat tammikuussa jopa 7,5 prosenttia, Euroopassa noin 5 …

    Petteri Orpo eduskunnassa

    Eduskunnan sivuston tiedot Petteri Orpon kansanedustajana toimimisesta