(Julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden kolumnina 1.7.2020.)
Monille juhannus omalla tai sukulaisen mökillä on kuin pyhä perinne, minullekin. Tänä vuonna suurimmassa osassa Suomea saatiin viettää räntäsateetonta juhannusta auringonpaisteen helliessä. Se tuli rankan koronakevään jälkeen varmasti tarpeeseen.
Lämpimässä alkukesässä on myös varjopuolensa. Juhannuksen jälkeisenä maanantaina minuun otti yhteyttä turkulainen, joka oli palannut Korppoosta juhannuksenvietosta. Leijonaosa kauniista kesäpäivistä oli mökkirannassa viettämisen sijaan kulunut sinilevättömän uimapaikan etsimiseen lapsenlapsille ja koiralle. Vastaavia viestejä kantautuu kaikkialta Suomesta juuri näin keskikesän korvilla. Näin ei voi eikä saa olla tuhansien järvien ja saarten maassa.
Olen koko parinkymmenen vuoden poliitikkourani ajan seurannut ja ollut mukana Itämeren suojelussa. Paljon on tehty. On rakennettu suojakaistoja, fosforinkäyttöä on vähennetty ja olemme vieneet osaamistamme muiden Itämerenalueen maihin. Tulokset näkyvät kyllä Suomenlahden tilassa, mutta Saaristomeren osalta tilanne ei ole juurikaan parantunut.
Toimien puutteen sijaan, yksi ongelma on maalipylvään jatkuva siirtyminen. Elonkehässämme kun kaikki asiat vaikuttavat toisiinsa. Ilmastonmuutoksen myötä vesistöjen kuormitus kasvaa, joten merten ja muiden vesistöjen hyvinvoinnin eteen on tehtävä jatkuvasti enemmän.
Käynnistimme viime hallituksen voimin hankkeen, jossa Saaristomeren valuma-alueelle levitetään kipsiä, joka vähentää todistetusti maatalouden ravinnepäästöjä jopa puoleen. Karvan alle 400 Saaristomeren valuma-alueen viljelijää lähtivät mukaan peltojen kipsikäsittelyhankkeeseen sen ensimmäisenä vuonna. Yli 10 000 peltohehtaaria käsitellään syksyn aikana. Se on hienoa.
Nämä toimet tarjoavat kuitenkin vain hetkellisen avun noin viideksi vuodeksi kerrallaan. Vaikka kipsikäsittely ei maksa viljelijälle mitään, tarvitsemme markkinaehtoisempia ratkaisuja. Parasta olisi, jos ratkaisut ravinnekuormituksen vähentämiseksi samalla ratkaisisivat muita haasteita ja parantaisivat Suomen omavaraisuutta ja maatalouden kannattavuutta.
Kokoomuksesta on esitetty, että kymmenen vuoden kuluessa kaikki kasvien tarpeen ylittävä lanta ohjautuisi biokaasun ja kiertoravinteiden tuotantoon. Ravinteiden valumat vähenisivät merkittävästi, kun maataloudessa syntyvä lanta päätyisi kierrätykseen eikä tilan lähipelloille. Lanta saisi myös uuden elämän ilmastonsuojelussa. Lannasta tuotetulla biokaasulla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita.
Tarvittava pohjatyö on jo valmiina, sillä edellinen hallitus käynnisti selvityksen orgaanisten lannoitevalmisteiden käytön edistämiseksi. Marinin hallituksen tulisi asettaa nyt ylijäämälannalle prosessointivelvoite. Näin Suomesta tehtäisiin samalla omavarainen fosforilannoitteen osalta.
Selvää on, että tällaisten ratkaisujen rakentaminen vaatii aluksi vetoapua. Suuret biokaasulaitokset ovat massiivisia investointeja. Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen selvityksen mukaan biokaasun tuotantoa tukisi parhaiten tariffi, joka kohdentuu lannasta tuotetulle biokaasulle. Esimerkiksi Ruotsissa on käytössä syöttötariffi, jonka turvin investoiminen biokaasun ja kiertoravinteiden tuotantolaitoksiin on kannattavaa.
Vesistöjen suojeleminen, kunnostaminen ja ennallistaminen ovat vaativia, vuosia kestäviä hankkeita. Sinilevä nousee aina kesäisin pinnalle niin politiikassa kuin Itämeressä. On syytä varmistaa, että puhtaat lähivedet pysyvät agendalla, kun kylmä ilma ja syksyn tuulet taas sekoittavat vedet.
Toimien puutteen sijaan, yksi ongelma on maalipylvään jatkuva siirtyminen.