(Julkaistu vieraskolumnina Maaseudun Tulevaisuudessa 29.5).
Suomalaiset äänestivät jälleen kokoomuksen Suomen suurimmaksi puolueeksi eurovaaleissa. Kiitos kaikille Kokoomuksen ehdokkaita äänestäneille! Lupaamme tehdä hartiavoimin työtä sen puolesta, että yhteisillä eurooppalaisilla foorumeilla tehdään parhaita ratkaisuja Suomen ja koko Euroopan kannalta.
Yhteisiä haasteita, kuten ilmastonmuutos, maahanmuutto, turvallisuus ja demokratian turvaaminen, voimme ratkoa vain yhteisillä päätöksillä. Suurten yhteisten haasteiden lisäksi EU vaikuttaa hyvin arkisiin asioihin, kuten kuluttajansuojaan ja ruuantuotantoon.
Europarlamentissa Euroopan kansanpuolue EPP, johon kokoomus kuuluu, säilytti suurimman puolueen aseman. Populistien ja ääriryhmien esiinmarssi jäi odotettua pienemmäksi. Meillä Suomessa äänestäjät osoittivat selvästi, että eteenpäin katsovat ja uudistavat voimat ovat vahvempia kuin ne, jotka rakentavat vastakkainasettelulle ja haluavat hajottaa.
Olen siitä iloinen, sillä suomalaiset hyötyvät eniten vahvasta EU:sta. Yhtenäinen ja vahva EU kykenee tekemään päätöksiä nopeasti ja tehokkaasti. Siitä hyötyvät niin maataloustuottajat, Erasmus-opiskelijat kuin kuluttajatkin.
Tapasin paavi Franciscuksen Roomassa maanantaina. Tuo tapaaminen oli yksi elämäni ikimuistoisimpia hetkiä. Minut oli kutsuttu Vatikaaniin esittelemään aloitettani, jonka tavoitteena on vähentää päästöjä verojen ja budjettien avulla.
Vuosi sitten esitin, että valtiovarainministerit tiivistäisivät yhteistyötä ilmastoasioissa. Nyt kasassa on maailmanlaajuinen koalitio, jossa kannustamme toisiamme päästöjen vähentämisessä. Minä olen kannustanut kollegoitani ottamaan käyttöön kestävän kehityksen budjetoinnin.
Idea on yksinkertainen. Kun laadimme valtion budjettia, mietimme jokaisen euron – niin tulojen kuin menojen – vaikutukset ympäristöön ja ilmastoon. Kun saamme verotuksen ja muiden talouden ohjauskeinojen avulla asetettua kalliimman hinnan saastuttamiselle, teollinen tuotanto ja koko talouselämä ohjautuu välttämään päästöjä.
Suomalaisten suuri enemmistö haluaa tehokkaita ja vaikuttavia toimia ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Laittamalla päästöille hinta niiden alkulähteillä saadaan koko prosessi oikeille urille. Saman maitolitran tai matkapuhelimen voi tuottaa joko resursseja haaskaten tai säästäen.
Me suomalaiset osaamme toimia hyvin ympäristöfiksusti. Meillä energiankulutus otetaan jo verotuksessa huomioon monella tavalla. Ilmastonmuutosta ei ratkaista verottamalla lisää esimerkiksi suomalaista maataloutta, vaan viemällä suomalaista energiaveroajattelua maailmalle. Sitä kautta maailmantalouden pelikentästä tulee tasapuolisempi meidän vastuullisille tuottajillemme.
Kansallisvaltioiden lisäksi kestävän kehityksen budjetointi pitäisi ottaa käyttöön EU:ssa. Suomi voi vaikuttaa asiaan puheenjohtajuuskaudellamme, joka alkaa heinäkuussa.
Paavilla on suuressa osassa maailmaa erittäin suuri arvovalta.
Olen iloinen ja ylpeä, että olemme yhdessä muiden valtiovarainministerien, ministeriöiden ja Maailmanpankin kanssa saaneet aikaan yhteenliittymän, jota saimme esitellä Roomassa. Koalitio sai juuri äsken kaksi uutta jäsentäkin. Saksan ja Puolan mukaan saaminen ei ole ihan pieni juttu. Puheenjohtajuus ilmastokoalitiossa on Suomen ja Chilen ministereillä.
Toivon, että Suomen seuraava valtiovarainministeri jatkaa tätä tehtävää, koska se on erinomainen mahdollisuus Suomelle ajaa meille tärkeitä asioita.