Petteri Orpo

kokoomus_logon3

Uusia työpaikkoja ei näy eikä kuulu – tekeekö hallitus mitään?

(Julkaistu MTV:n nettikolumnina 3.7.2020) Hallituksen perhevapaauudistus vähentää arvioiden mukaan työllisyyttä 5000 työllisellä. Työllisyyden kuntakokeilulle ei voitu edes arvioida positiivista työllisyysvaikutusta. Palkkatuen, jonka piti tuoda 10 000 – 20 000 uutta työllistä, vaikutus on jäämässä tuhanteen työpaikkaan. Koko polkunsa ajan hallitus on yrittänyt työntää vastuuta työllisyystoimista työntekijä- ja työnantajaliitoille. Valitettavasti kolmikantaryhmistä tihkuvat tiedot kertovat, että ryhmät eivät tule saamaan aikaan […]

Vahvan talouskasvun pitää rohkaista, muttei sokaista

(Kolumni on julkaistu vm.fi verkkosivuilla 21.6.2017)  Valtiovarainministeriön kansantalousosasto julkaisi tänään uusimman talousennusteensa. Kasvuodotusta nostetaan roimasti. Tänä vuonna talouden ennustetaan kasvavan jopa 2,4 prosenttia, mikä tarkoittaa jo kohtuullista kasvua. Aiemmin ennuste oli vaimeat 1,2 prosenttia. Myös vuosien 2018 ja 2019 ennustetta nostetaan, ja talouden odotetaan kasvavan 1,5 prosenttia kumpanakin vuonna. Kasvu on laaja-alaista. Myös vienti on […]