Petteri Orpo

Jokaisen ihmisen luovuttamattomat ihmisoikeudet, mittaamaton ihmisarvo ja oikeusvaltioperiaate ovat länsimaisen demokratian perusta. Jokaiselle kuuluu kunnioitus ja arvostus yksilönä. Nämä arvot eivät ole ”poliittista korrektiutta” tai liturgiaa. Ne on kirjattu esimerkiksi YK:n yleismaailmalliseen ihmisoikeuksien julistukseen sekä Suomea sitoviin kansainvälisiin sopimuksiin. Ihmisarvo ei ole avoin saivartelulle eikä siitä neuvotella.

Kokoomus on mukana vain sellaisessa hallituksessa, joka on sitoutunut näihin kestäviin länsimaisiin arvoihin. Tämä on Kokoomukselle kynnyskysymys.  Emme hyväksy minkäänlaista syrjintää, rasismia tai vihapuhetta. Puolustamme ja edellytämme kaikkien yhdenvertaista kohtelua. Haluamme yhteiskunnan, jossa kenenkään tausta ei yksinään saa määrätä, mitä hänestä voi tulla. Kokoomus uskoo eurooppalaisuuteen, kannattaa kansainvälistä yhteistyötä ja edistää avointa, suvaitsevaista yhteiskuntaa.

Hallitusohjelman lähtökohtana on, että ”Suomi on avoin ja kansainvälinen, kieliltään ja kulttuuriltaan rikas maa”. Visiomme on, että ”avoin ja positiivinen asenne toisiimme sekä ympäröivään maailmaan tekee Suomesta ainutlaatuisen, hyvän maan.”  Se, miten näihin linjauksiin sitoudutaan, on aivan olennainen kysymys.

Perussuomalaiset on puoluekokouksensa jälkeen uusi puolue. Tämä on käynyt ilmi viikonloppuna ja sen jälkeen käydyissä keskusteluissa. Uudet tehtävät eivät pyyhi pois aiemmin sanottua tai kirjoitettua. Hallitustyössä on välttämätöntä, että puolueet voivat luottaa toisiinsa ja että sovittu pitää. Tässä suuri merkitys on sillä, mitkä ovat työskentelyssä mukana olevien omat, julkilausutut arvot. Kysymys on hallituksen uskottavuudesta ja Suomen tulevaisuudesta.

Lisäksi perussuomalaisten puheissa on nyt astuttu EU-vastaisuudessa uudelle linjalle, joka ei istu hallitusohjelmaan eikä käy Kokoomukselle. Euroopan Unioniin jäsenyys on Suomelle paitsi talouteen, myös olennaisesti turvallisuuteen liittyvä ratkaisu. Suomen on oltava läntisten instituutioiden kiinteä osa. EU-jäsenyys on Suomelle niin tärkeä asia, että sillä ei leikitä. Suomen asemaa ja turvallisuutta ei saa horjuttaa löysillä puheilla EU-erosta tai uusista äänestyksistä.

Kaiken kaikkiaan hallitusyhteistyön jatkaminen uuden Perussuomalaiset -puolueen kanssa olisi merkinnyt sellaista kompromissia, jota minä ja Kokoomus emme olleet valmiita tekemään.

Myös käytännön näkökulmasta todellinen este hedelmälliselle hallitustyöskentelylle olisi se, että puolueen puheenjohtaja jäisi Brysseliin. Ratkomme päivittäin puheenjohtajien kesken isoja kysymyksiä usein hyvin nopealla varoitusajalla. Vaikeiden asioiden ratkominen edellyttää saumatonta yhteistyötä puheenjohtajien, ministeriryhmien ja eduskuntaryhmien kesken. Edellytyksiä hallitusyhteistyölle ei näyttänyt myöskään löytyvän näiden työnjakoon ja työjärjestykseen liittyvien kysymysten kannalta.

 

Petteri Orpo

Kokoomuksen puheenjohtaja

4 Responses

  1. Toivottavasti tämä periaate pitää myös tänne muualta tulleiden kohdalla.

  2. Suomen lainsäädännössä on kolme asiaa, jotka ovat YK:n ihmisoikeusjulistuksen vastaisia:
    1. Aseistakieltäytyjien vankilatuomiot (omantunnonvapaus, ei koske yhtä uskontokuntaa).
    2. Sukupuolenvaihdoksen tehneen pakkosterilointi (jos sterilointi on luonnollinen seuraus operaatiosta, siihen ei tarvita lakia).
    3. Kannabiksen kieltolaki (nykyisellään estää sairailta pääsyn lääkkeeseen, vaikka lääke olisi todettu tehokkaaksi avuksi sairauteen).

    Ei taida yhdenkään näistä korjaaminen löytyä sen enempää Kokoomuksen puolueohjelmasta kuin hallitusohjelmastakaan.

  3. Miksi Suomessa puolueiden välillä ei ole tosiasiallista eroa, mikäli Suomi julistautuu kuitenkin länsimaiseksi demokratiaksi? Miksi Suomessa kaikki puolueet vasemmalta oikealla ovat täysin samanmielisiä vuodesta toiseen mm. koulussa opiskeltavista pakollisista kielistä, maataloustuesta (kohtuuttoman suuri), yritystuista voitolliselle suurteollisuudelle jne.. Asioita on muitakin. Tämä demokratian vastainen samamielisyys ilmenee siten, että Suomessa ei ole yhteiskunnallista keskustelua mm. mainitsemistani asioista minkään puolueiden edustajien säännöllisesti pinnalle nostamana. Tämän havaitsemiseen ei tarvita kuin säännöllistä median lukemista. Suomessa vallitsee täysin epäterve konsensus asioista ja normaalia länsimaista yhteiskunnallista keskustelua ei juurikaan ole. Miksi Suomessa erimielisyys, joka on edellytys demokratialle vaihtoehtojen luomiseksi, koetaan uhkaksi? Siksikö, että jos on erimielisyyttä, sulle-mulle -politiikka ei onnistu?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *