Petteri Orpo

Parhaimmillaan politiikka on tekemistä. Teot näkyvät ihmisten arjessa. Kun päättäjät pystyvät parantamaan tavallista elämää, olemme onnistuneet. Demokratiassa on kyse luottamuksesta. Luottamus on kuitenkin kaksisuuntaista. Turhan usein unohdamme sen toisen puolen: myös meidän päättäjien pitää luottaa kansalaisiin. Kokoomus on puolue, joka luottaa suomalaisiin. Olemme osaava ja luotettava kansakunta. Holhousta ja höösäämistä emme tarvitse – kannustusta ja mahdollisuuksia kyllä.

 

Hyvän hallinnon ja demokratian tulevaisuus on mahdollisimman laajassa vuorovaikutuksessa ja avoimuudessa. Poliitikot eivät tiedä kaikkea – ja me kaikki tiedämme sen! Hallinto, joka pitää kiinni erehtymättömyydestään ja eristyneisyydestään, ei herätä luottamusta. Erityisen tärkeitä tasavertaiset vaikuttamismahdollisuudet ovat kunnissa, lähellä ihmisten arkea. Luottamusta syntyy silloin, kun saa itse olla mukana tekemässä.

 

Minä en usko, että kuntavaaleissa pärjää höpöttämällä ja julistamalla. Suomalaiset ovat siihen liian fiksua ja käytännönläheistä väkeä. Kuntavaaleissa luottamus lunastetaan kolmella tavalla: menemällä sinne missä ihmiset ovat, kuuntelemalla ja ymmärtämällä heitä sekä viemällä kuulemansa asiat eteenpäin, ratkottavaksi.

 

Kokoomuksen pitää näkyä ja kuulua – mutta ennen kaikkea kuulla! Ei ole montaa niemeä tai notkelmaa, johon ei kokoomusteltta säännöllisesti nousisi. Olemme opetelleet ottamaan haltuun myös toisenlaiset turut ja torit: puolueen työhön voi nykyään osallistua vaikkapa verkossa tai vaikuttajaryhmään kuulumalla. Kuunteleminen on meille periaate, josta emme luovu. On kuunneltava myös niitä, jotka ovat kanssamme eri mieltä. Hyviä ideoita ja huomioita voi tulla yllättäviltäkin tahoilta!

 

Kokoomus haluaa olla jokaisessa kunnassa jatkossakin voima, joka vie eteenpäin. Uskomme, että kotikunta on paras silloin, kun se on hyvä kaikille – ei vain äänekkäimmille tai vahvimmille. Siksi lähdemme näihin kuntavaaleihin korvat enemmän auki kuin koskaan: koko syksyn kierrämme Suomea ja kyselemme, millainen olisi juuri Sinulle hyvä kotikunta. Vastauksensa voi jättää myös verkossa. Kaikki saamamme ajatukset keräämme talteen, analysoimme ne ja käytämme johtopäätöksiä Kokoomuksen kuntatavoitteita asettaessamme.

 

Parhaimmillaan kotikunta on siitä seuraava yhteisö, joka takaa jäsenilleen sujuvan arjen, turvallisen ympäristön ja tulevaisuuden täynnä mahdollisuuksia. Kuka muu kuin kuntalaiset itse tietäisivät paremmin, miten juuri heidän kunnassaan kannattaa toimia näiden tavoitteiden saavuttamiseksi?

 

Suomessa on 313 keskenään hyvin erilaista kuntaa – olisi hassua kuvitellakaan, että niitä voidaan kehittää samalla tavalla. On selvää, että vaikkapa Helsingin, Vaasan ja Kolarin on kunkin tehtävä nyt ja tulevaisuudessa ratkaisuja, jotka parantavat ihmisten elämää. Yhtä selvää on, etteivät ne ratkaisut ole samoja.

 

Tehdään yhdessä hyvinvoivalle ja kehittyvälle kunnalle tavoitteet. Annetaan kullekin kunnalle enemmän vapautta ja vastuuta määrittää itse keinot, joilla tavoitteet saavutetaan. Otetaan laajalti käyttöön hallitusohjelmaankin kirjattu vapaakuntakokeilu. Puretaan niitä sääntöjä, jotka ahtavat kunnan toiminnan liian tiukkaan lokeroon. Ne estävät kehittämisen. Uskalletaan kokeilla, uskalletaan yrittää. Ei lannistuta, vaikkei osa kokeiluista sujuisikaan täydellisesti. Kun tavoite on kirkas, on varaa astua välillä harhaankin. Sitten palataan entistä viisaampana takaisin polulle.

 

Annetaan enemmän valtaa ja vastuuta päätöksistä niille, joiden elämää ne eniten koskettavat. Nuoret ovat edelleen aliedustettuina kunnallisessa päätöksenteossa. Pidetään huolta, että heitä tullaan näkemään niin vaalien ehdokaslistoilla kuin kunnallisissa luottamustehtävissä vaalien jälkeen. Jos nykyinen politiikka ei kiinnosta nuoria, annetaan nuorten tulla muuttamaan politiikkaa paremmaksi! Samalla tavalla muistetaan kaikki erilaiset ryhmät: seniorit, yrittäjät, palkansaajat, järjestöväki, naiset ja miehet. Kokoomus on laaja kokooma erilaisia ihmisiä, joita yhdistää yhteinen arvomaailma.

 

Tulevat vaalit ovat erinomainen tilaisuus näyttää, että meillä päättäjillä on luottamusta suomalaisiin. Uskalletaan luottaa kuntiin ja kuntalaisiin! Tehdään seuraavissa kuntavaaleissa avoimuuden läpimurto! Lasketaan vaikuttamisen aitoja kerralla ja kunnolla.

 

Petteri Orpo

Kokoomuksen puheenjohtaja

Kuntavaaliehdokas

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *