Petteri Orpo

kokoomus_logon3

(Julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden kolumnina 20.1.2021)

Korjaisimme nykymallin ongelmia, emme hajottaisi toimivaa.

Kuntavaalit käydään kolmen kuukauden päästä. Yksi suurimmista vaalikysymyksistä on, mitä tapahtuu kunnille, jos hallituksen maakuntamalli hyväksytään. Sosiaali- ja terveyspalvelumme ovat uudistuksen tarpeessa, mutta kehnoa uudistusta ei kannata tehdä.

Sote-palveluissa on kolme ongelmaa yli muiden. Hoitoon ei pääse niin nopeasti kuin olisi tarpeen, rahat eivät tahdo riittää kasvaviin menoihin ja osaavien ammattilaisten tarve kasvaa valtavasti väestön ikääntyessä. Hallituksen kaavailema maakuntamalli ei itsessään ratkaise yhtään näistä ongelmista, vaan heikentää nykytilaa.

Maakuntamalli keskittyy hallinnon lisäämiseen, ei palveluiden parantamiseen. Maakuntamalli heikentää julkista taloutta vuosikymmeneksi ja johtaa siksi myös veronkorotuksiin. Malli lisää byrokratiaa sekä vie päätösvallan kuntien ja kaupunkien valtuustoista sosiaali- ja terveysministeriöön.

Malli ei jätä kuntien tosiasiallista mahdollisuutta investoida tulevaisuuteen, kuten rakentaa uusia liikenneyhteyksiä, vapaa-ajan palveluita tai elinvoimaa vahvistavia investointeja. Jos uudistus etenee, kuntien rahat viedään, mutta velat jäävät.

Kokoomuksen mielestä maakuntamallin torjuminen on suomalaisten kuntien elinehto. Kokoomus haluaa korjata sosiaali- ja terveyspalvelujen ongelmat nykyjärjestelmän pohjalta ilman maakuntia. Vastustamme jyrkästi maakuntamalliin sisältyvää maakuntaveroa, koska se kiristäisi väistämättä työn verotusta.

Kunnat ja kuntien yhteistyö ovat paras tapa järjestää palvelut myös tulevaisuudessa. Kun kunnat tekevät yhteistyötä, palvelut saadaan järjestettyä riittävän isolla väestöpohjalla, tehokkaasti ja laadukkaasti. Ja niin, että päätösvalta pysyy paikallisissa käsissä.

Hallituksen malli keskittää päätösvallan ja palvelut keskuskaupunkeihin sekä ministeriöön. Pienistä kunnista on vaikea nousta valtuustoon ja saada ääni kuuluviin.

Me ohjaisimme kunnat hakeutumaan laajoihin yhteistoiminta-alueisiin, kuten suurimmassa osassa Suomea on jo tapahtunut. Näin huolehdimme siitä, etteivät pienet kunnat jää yksin kasvavan palvelutarpeen kanssa.

Korjaisimme nykymallin ongelmia, emme hajottaisi toimivaa.

Jonossa odottamisen sijasta ihmisten on päästävä hoitoon. Kiristäisimme hoitotakuuta kolmesta kuukaudesta kuukauteen terveyskeskuksissa ja mielenterveyspalveluissa. Puolittaisimme hoitotakuun kuudesta kuukaudesta kolmeen kuukauteen sairaalahoidon aloittamisessa ja suun terveydenhuollossa.

Jos palvelua ei saa määräajassa, asiakkaalle pitää tarjota palveluseteli, jolla hän voi valita, mistä hoitonsa hakee. Kun hoitoon pääsee varhaisessa vaiheessa, tarve raskaammille palveluille vähenee.

Edellisellä vaalikaudella hallitus, jossa kokoomuskin oli mukana, yritti uudistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä maakuntahallinnolla ja valinnanvapaudella. Tästä ja edellisistä epäonnistuneista yrityksistä pitää ottaa opiksi.

Liian suurta sote-palvelujen kokonaisuudistusta ei kannata tehdä kerralla. Sote-henkilöstö on jo pitkään joutunut odottamaan valtion päätöksiä kokonaisuudistuksesta. Samaan aikaan kunnat ovat tehneet omia ratkaisujaan.

Suomi on laaja maa, jossa samaa muottia ei voi asettaa kaikille alueille ja kaikkiin kuntiin. Kunnille on annettava tilaa tehdä yhteistyötä ja kehittää juuri niiden alueelle parhaiten sopivat ratkaisut.

Emme tarvitse jälkeen uutta lehmänkauppaa vaan vaiheittaisen uudistuksen, jolla saadaan vihdoin aikaan tuloksia, eli paremmat sote-palvelut suomalaisille.

Kirjoittaja on kokoomuksen puheenjohtaja ja kansanedustaja.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *