(Kolumni on julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 22.11.2017.)
Vietin lapsuuteni Satakunnassa, Köyliön kunnan Vuorenmaan kylässä. Tuolloin siellä oli monipuolisemmat palvelut kuin nykyään monessa kuntakeskuksessa.
Kylällä oli kolme kauppaa, pankki, posti, kirjasto, koulu, kirkko, jääkiekkokaukalo ja Vuorenmaan vapaapalokunta.
Nykyään jäljellä on parturi, kirkko, vapaapalokunta ja jääkiekkokaukalo, kiitos aktiivisen kylätoimikuntamme. Palvelut ovat vähentyneet kylällä nopeammin kuin asukasmäärä.
Sama kehitys on käynnissä ympäri maan. Ensin palvelut siirtyvät kyliltä kuntakeskukseen, sitten seutukeskukseen ja viimein maakuntakeskukseen.
Syitä on monia. Koulujen määrä on vähentynyt sekä väestön ikääntymisen että lapsimäärän laskun takia. Pankkikonttoreita katosi ensin fuusioiden kautta, ja sitten nettipankki teki lopuistakin tarpeettomia.
Osa palveluista keskittyi elintason noustua. Tieverkko ja autokanta ovat parantuneet, mikä on helpottanut kauppamatkojen tekemistä isompaan markettiin. Kuluttajina olemme tavallaan hylänneet oman lähikauppamme.
Poliittisilla päättäjillä on myös ollut osuutensa tähän kehitykseen. Kaavoituspäätöksillä on luotu edellytyksiä valtakunnallisille ketjuille, jotka ovat syrjäyttäneet pieniä paikallisia toimijoita.
Julkisten palvelujen tuottaminen on puolestaan katsottu edullisemmaksi isommissa yksiköissä, mikä on usein johtanut palveluiden keskittämiseen.
On mietitty liikaa rakenteita ihmisten tarpeiden ja palvelujen tuottamistavan sijaan. Virastojen määrästä ja toimipisteistä on helpompi linjata kuin palvelujen tuottamisesta digitaalisessa maailmassa tekoälyn turvin.
Kuitenkin juuri teknologinen muutos turvaa jatkossa palveluita keskusten ulkopuolella. Pankkipalvelut ovat toimineet tässä edelläkävijänä.
Maakunta- ja sote-uudistuksen yksi keskeinen tavoite on ketteryyden lisääminen ja uusien toimintatapojen ottaminen käyttöön. Tähän tarvitaan yksityisiä toimijoita julkisten rinnalle.
Lausunnoilla olevassa esityksessä pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuudet tuottaa valinnanvapauden piirissä olevia palveluita ovat aikaisempaa paremmat.
Markkinoiden vaiheittainen avaaminen ja asiakassetelit turvaavat pk-yritysten ja yksinyrittäjien pääsyn markkinoille.
Peruspalveluissa valinnanvapaus tulee olemaan pääsääntö. Erikoissairaanhoidossa julkinen tuotanto on jatkossakin pääsääntö, jotta kiireellinen hoito turvataan.
Sote-uudistus on yhteiskunnan kannalta välttämätön ja olemme menossa oikeaan suuntaan. Uudistamme palveluita asiakkaan näkökulmasta, mutta vahvempien järjestäjien mallilla.
Valinnanvapaus on väline. Jokainen pääsee lompakon paksuudesta riippumatta valitsemaan, mistä hoitoa hakee. Jokainen voi itse omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen, missä palvelut sijaitsevat.
Valinnanvapaus ylläpitää lähipalveluja maakuntahallintoa paremmin, myös harvaan asutuilla seuduilla. Hyvä esimerkki tästä on Kiuruveden kunnanlääkärit -kokeilu.
Olen huolestunut eri tahojen aikeista betonoida omia asemiaan ja estää muutosta. Näkyvin esimerkki tästä on Länsi-Pohjan alueen päättäjien linjaama terveyspalvelujen kokonaisulkoistus.
Tämä johtaa valitettavasti siihen, että yritykset pystyvät hankkimaan alueellisen monopolin julkisten sote-varojen käyttöön. Tämä on mahdollista nykylainsäädännön puitteissa.
Yksityinen monopoli ei ole sen parempi kuin julkinenkaan. Uskon sote-uudistuksen ja valinnanvapauden muuttavan palvelutuotannon mekanismeja siten, ettei tulevaisuudessa synny julkisia eikä yksityisiä monopoleja.