(Julkaistu kolumnina Maaseudun Tulevaisuudessa 21.7.2020).
Olen viettänyt kesää mökillä Kainuussa jo pari viikkoa. Mieli on levännyt, kun on päässyt irrottautumaan laitteista ja kokouksista. Vaikka olen ollut korvessa, seurasin EU:n presidenttien ja pääministerien maratonkokousta.
Kokouksessa päätettiin EU:n monivuotisesta budjetista ja koronaelvytyspaketista. Nelipäiväisen kokouksen tuloksia on arvioitu Suomessa perusteellisesti. Mitä neuvotteluista jäi käteen?
EU-maiden talouksien nopea toipuminen koronakriisistä on toki Suomen etu. Jäsenmaiden taloudet kytkeytyvät toisiinsa. Vientiyritystemme etu on, että Euroopan, erityisesti Saksan, talous on vireessä.
Suomen kannattaa maksaa siitä, että suomalaiset voivat asua, matkustaa, opiskella ja tehdä töitä EU:n alueella, ja siitä, että yrityksemme saavat pääsyn maailman suurimmille sisämarkkinoille. Suomen kannattaa myös maksaa päätösvallasta, joka meillä on maanosamme asioihin. Esimerkiksi Norja tai EU:sta eronnut Britannia maksavat maltaita siitä, että ne saavat EU:n hyödyt, mutteivät kykene osallistumaan päätöksentekoon.
EU-huippukokouksessa sovittu jättimäinen elvytyspaketti ei mielestäni silti ole paras ja reiluin tapa nostaa Eurooppaa jaloilleen. Siihen, ja monivuotiseen budjettiin liittyy useita kysymyksiä, jotka vaativat selventämistä ja täsmennyksiä.
Elvytyspaketilla pitää olla tiukat ehdot, jotka varmistavat, että avustus- ja velkaeurot käytetään kohteisiin, jotka nopeuttavat koronakriisistä toipumista ja vahvistavat jäsenmaiden kykyä pärjätä tulevissa kriiseissä omin avuin. EU:n pitäisi myös valvoa, että ehtoja noudatetaan tai rahantulo loppuu. Lisäksi on varmistuttava siitä, ettei Suomen maksuosuus elvytyspottiin voi paisua sovittua suuremmaksi.
Parhaiten Eurooppa toipuu ja pärjää tulevaisuudessa, kun se uudistuu ja huolehtii kilpailukyvystään. Tämä ei EU:n monivuotisessa budjetissa näy. Olen pettynyt siihen, että valtionpäämiehet olivat valmiita velanottoon tutkimuksen, kehityksen ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen kustannuksella. Myös rajaturvallisuuden ja puolustusyhteistyön kehittäminen jäi jälkeen tavoitteista. Näitä Suomen olisi pitänyt tiukasti puolustaa.
Erityisen huolissani olen siitä, että varojen kytkeminen oikeusvaltion periaatteiden noudattamiseen näyttää vesittyneen. Kun Unkarin Orbán ja Suomen Marin tuulettavat kumpikin voittaneensa, jompikumpi on väärässä. Kokoomuksen kanta on ollut ja on edelleen, että meidän ei pidä rahoittaa sellaisia jäsenmaita, jotka polkevat demokratiaa, ihmisoikeuksia ja vapaata tiedonvälitystä. Se rapauttaa EU:n perustaa.
Entä Suomi? Suomen talouden on arvioitu toipuvan koronakriisistä hitaammin kuin muiden maiden. On hyvä, että Suomi sai kaivattuja lisäeuroja maaseudun kehittämiseen sekä harvaan asuttujen alueiden, Pohjois- ja Itä-Suomen, kehittämiseen. Ratkaisu luo perustaa suomalaiselle ruuantuotannolle seuraavaksi seitsemäksi vuodeksi.
EU:n velkaantuminen huolestuttaa minua samaan tapaan kuin Suomen hallituksen velanotto. Koronakriisissä velkaa on ollut tarpeellista ottaa, mutta samaan aikaan pitäisi kyetä sopimaan, miten velka aiotaan maksaa takaisin, jotta velat eivät jää painamaan seuraavia sukupolvia. Näin ei toistaiseksi ole kyetty tekemään Suomessa eikä EU:ssa.
EU:n elpyminen auttaa Suomea toipumaan, mutta keskeiset ratkaisut ovat hallituksen käsissä. Hallituksen pöytälaatikossa on lukuisia keinoja, joilla saataisiin suomalaisille uusia työpaikkoja. Me olemme jo vuosi sitten esittäneet ratkaisuja, joilla luotaisiin kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja. Hallitus on ollut haluton niihin tarttumaan.
Kirjoittaja on kokoomuksen puheenjohtaja ja kansanedustaja.