Aluepolitiikassa vastakkainasettelusta ei hyödy kukaan

(Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 8.8.2018)

 

Ylen kysely koko Suomen asuttuna pitämisestä kuumensi tunteita keskellä heinäkuun helteitä.

79 prosenttia kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että valtion pitää turvata palvelut niin, että koko Suomi pysyy asuttuna. 12 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että valtion ei pidä puuttua aluekehitykseen.

Keskustelu kyselyn johtopäätöksistä kärjistyi nopeasti kaupungit vastaan maaseutu -otteluksi. Osa piti kysymyksenasettelua epäonnistuneena.

Kärjistynyt keskustelu ei tuonut esiin sitä moninaisuutta ja niitä monia todellisuuksia, joissa suomalaiset elävät. Aluekehitys ja aluepolitiikka eivät ole joko–tai-asioita eikä vastakkainasettelusta hyödy kukaan.

Ensinnäkin, Suomi ei tälläkään hetkellä ole kokonaan asuttu. Olemme pinta-alaltamme suuri, mutta väestöltämme pieni maa, joten koko maan asuttuna pitäminen ei ole todellisuutta.

Toiseksi, lähes 75 prosenttia suomalaisista asuu kaupungeissa ja niitä ympäröivissä seutukunnissa.

Kolmanneksi, kaupungistuminen on maailmanlaajuinen megatrendi. Se ei ole mielipidekysymys, vaan tosiasia.

Kaupungistuminen Suomessa ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihmiset ja palvelut kasaantuisivat kaikki pääkaupunkiseudulle. Ihmisten ja palveluiden keskittymistä tapahtuu eri kokoisilla alueilla ja tuloksena on eri kokoisia keskittymiä. Suomessa on mielekästä puhua pääkaupunkiseudusta, maakuntakeskuksista, seutukaupungeista ja harvaan asutusta maaseudusta.

Kehitys eriytyy paitsi maakuntien ja kaupunkien välillä, mutta myös niiden sisällä. Esimerkiksi viime vuonna Lappi, Satakunta ja Kajaani olivat maakunnista ne, joiden toimipaikat kärsivät pahimmista rekrytointiongelmista.

Helsingin Sanomat uutisoi viikonloppuna, että varallisuuserot ovat pääkaupunkiseudun ja muun Suomen välillä kasvaneet, mutta varallisuus on jakautunut pääkaupunkiseudun sisällä vielä epätasaisemmin kuin koko maassa. Myös terveyserot eri alueiden välillä ovat merkittävät. Pohjois- ja Itä-Suomessa sairastetaan enemmän kuin Etelä- ja Lounais-Suomessa.

Pääkaupunkiseutu, maakuntakeskukset, seutukaupungit ja harvaan asuttu maaseutu tarvitsevat kaikki omanlaistaan politiikkaa. Ylen kyselyyn vastanneet olivat sitä mieltä, että valtion tulisi turvata palvelut niin, että koko Suomi pysyisi asuttuna. Kysymys kuuluu, miten valtio voisi omalta osaltaan tukea erilaisten alueiden kehitystä niin, että sillä olisi merkitystä.

Pysyvillä tulonsiirroilla voidaan tasata alueellisia eroja vain tiettyyn pisteeseen asti. Valtio voi tukea erilaisten alueiden menestymistä esimerkiksi koulutus- ja innovaatiopolitiikalla sekä infrastruktuuriin investoimalla. Pelkästään valtion virastoja siirtämällä ei saada kestävää kasvua aikaiseksi.

Paikalliset toimijat ja paikalliset voimavarat ovat alueiden elinvoiman perusta. Omat vahvuudet tunnistamalla ja niihin keskittymällä eri alueet Suomessa ovat saaneet aikaan kestävää kasvua. Uusissa maakunnissa tullaan tarvitsemaan toimivaa yhteistyötä eri kokoisten kaupunkien ja kuntien välillä.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus tulee vapauttamaan kunta- ja kaupunkipäättäjien aikaa ja energiaa muihin asioihin kuten koulutukseen, asumiseen ja ympäristöön, elinkeinopolitiikkaan sekä kulttuuriin ja liikuntaan, jotka ovat kaikki osa kuntien ja kaupunkien houkuttelevuutta ja elinvoimaisuutta. Mielikuvatyö tulee myös olemaan entistä keskeisemmässä osassa kuntien ja kaupunkien menestystä. Paikalliset päättäjät ja toimijat osaavat parhaiten määritellä oman alueensa menestystekijät.

 

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.